disco elysiumin kaltaiset pelit määrittävät uudelleen sen, mitä voi edes käsittää videopelinä (osittain ehkä sen takia että tämä on pelin sijasta pikemminkin point-and-click ja choose-your-own-adventure äänikirja).

peli erityisesti loistaa dialogissaan (joka ei sinänsä taaskaan yllätä koska 90% gameplaysta tapahtuu dialogiruudun kautta (vaikkei kaikkea varsinaiseksi kahdenkeskusteluksi voidakaan kutsua)), joka on samalla täynnä huumoria, mutta myös erittäin osuvaa ja syvällistä. hahmot tuntuvat disco elysiumissa kenties enemmän konkreettisilta kuin missään muussa pelissä (saati edes missään mediassa), vaikka hahmoista ei näy muuta kuin heidän 2D muotokuvansa. peli käsittelee nerokkaasti ihmispsykologian eri oikkia ja osapuolia, niin npc:issä kuin itse pelaajahahmossakin.

disco elysiumin maailma on myös äärimmäisen siisti, ja kaikki pelin osapuolet musiikista gameplay-mekaniikkoihin, ja worldbuildingista huumorintajuun, toimivat erinomaisesti yhdessä ja tehostavat toisiaan, siten että kokonaisuus loistaa kirkkaampana kuin jo valmiiksi erinomaiset pelin yksittäiset osat.