disco elysiumin kaltaiset pelit määrittävät uudelleen sen, mitä voi edes käsittää videopelinä (osittain ehkä sen takia että tämä on pelin sijasta pikemminkin point-and-click ja choose-your-own-adventure äänikirja).

peli erityisesti loistaa dialogissaan (joka ei sinänsä taaskaan yllätä koska 90% gameplaysta tapahtuu dialogiruudun kautta (vaikkei kaikkea varsinaiseksi kahdenkeskusteluksi voidakaan kutsua)), joka on samalla täynnä huumoria, mutta myös erittäin osuvaa ja syvällistä. hahmot tuntuvat disco elysiumissa kenties enemmän konkreettisilta kuin missään muussa pelissä (saati edes missään mediassa), vaikka hahmoista ei näy muuta kuin heidän 2D muotokuvansa. peli käsittelee nerokkaasti ihmispsykologian eri oikkia ja osapuolia, niin npc:issä kuin itse pelaajahahmossakin.

disco elysiumin maailma on myös äärimmäisen siisti, ja kaikki pelin osapuolet musiikista gameplay-mekaniikkoihin, ja worldbuildingista huumorintajuun, toimivat erinomaisesti yhdessä ja tehostavat toisiaan, siten että kokonaisuus loistaa kirkkaampana kuin jo valmiiksi erinomaiset pelin yksittäiset osat.

peli on lähes täydellinen paketti tarinaa ja sitä erinomaisesti tukevaa pelidesignia, joskin se tietyissä paikoin jää huomattavasti erittäin puuttelliseksi joltain osa-alueelta.

sinänsä jossain määrin vanhentuneet pelidesign ja -mekaniikat toimivat tässä pelissä vielä lähes täydellisesti, tosin oikeastaan vain sen yhden pelikerran läpi. toista kertaa en tätä varmaan jaksaisi enää pelata, koska pelin hitaus alkaisi varmaan vituttaa. lisäksi gameplayn rajoitteet alkavat pikkuhiljaa käymään selviksi peliä pelatessa, joka ei ensimmäisellä pelikerralla kuitenkaan haittaa koska niiden sijasta on paljon uutta sisältöä johon keskittyä.

tässä on kenties paras tarina johon olen törmännyt peleissä, mutta senkin keskeyttää jossakin kohtaa erittäin oudolta ja turhalta tuntuva guarma-episodi ja hieman hätiköidyltä tuntunut loppu (ennen epilogia).

kuitenkin siis peli tuntuu toimivan erinomaisen tarinan kanssa täydessä harmoniassa, tosin ehkä vain yhden pelikerran verran (ja sekin lähes 100 tuntia, ei edes laskien ehkä kymmenen tunnin online-pelleilyjä) ja ei täysin ilman oikkuja

yleisesti pidän tästä pelistä enemmän kun ehkä haluisin. mulla on syystä tätä peliä pelattuna 500 tuntia, mutta tarinan takia se ei kyllä ole. jotenkin falloutin maailma on minulle erittäin siisti, ja fallout nelosen boston on aivan täynnä pieniä yksityiskohtia ja ympäristön kautta tehtyä tarinankerrontaa. settlementit ja krääsän keräily maailmasta tuo uudenlaista interaktiivisuutta jo ennestään tuttuun fallout-maailmaan; on siistiä rakennella settlementtejä, vaikka settlement-mekaniikat ovatkin täysin rikkinäisiä ja puolitiehen tehtyjä.

vaikka tossa aiemmin dissasin tarinaa (se on oikeasti paljon huonompi kuin vaikkapa new vegasissa), on fallout nelosessa oikeasti hyviäkin questeja, tai ainakin useimmista questeista löytyy jotakin arvostettavaa.

vaikka olenkin pelannut fallout nelosta suurelta osaa vain sen puolitiehen vietyjen settlement-mekaniikoiden takia, suosin sitä verrattuna parempiin settlement-rakennuspeleihin kuten rustiin juuri sen maailman takia, johon peli sijoittuu.

kuitenkin - varsinkin fallout-pelien mittarilla, mutta myös yleisesti - paska tarina ja se että peli on ihan vitun rikkinäinen tarkoittaa etten halua arvioida fallout nelosta yhtään paremmin kuin 3,5 tähteä